Yhteystiedot    Mediakeskus    Yritys    Jälleenmyyjät
Hae

creating better environments
Ergoflex

 
Jalat kantavat meitä koko elämämme
Vain noin 30 % meistä on niin hyvä jalkapöytä, että vältämme kovalla lattialla työskentelystä aiheutuvia kulumisvammoja. 70 % meistä tarvitsee siis apua vammojen välttämiseksi. Siksi pehmeämmän alustan, kuten Ergoflexin, hankinta on hyvä sijoitus niin henkilöstön kuin kannattavuudenkin kannalta.

Ehkäise rasitusvammoja
Olemme kaikki erilaisia anatomian, liikkeiden, iän, voimien ja elintapojen osalta ja siksi työympäristön rasitukset vaikuttavat meihin eri tavoin. Iskuja vaimentavan Ergoflexin asentaminen parantaa kaikkien olosuhteita pysyvällä ja taloudellisella tavalla.

Säästä voimia myös työpäivän jälkeiseen vapaa-aikaan
Seisominen rasittaa jalkojamme koko ruumiinpainollamme. Käveltäessä kuorma kaksinkertaistuu ja juokseminen nostaa sen 3-5 kertaiseksi. Kaikentyyppisessä toiminnassa tarvitaan pienempiä kuormia ja parempiaalustoja vammojen välttämiseksi. Ergoflex on erinomainen vaihtoehto julkisiin tiloihin, joissa seisomme, kävelemme tai juoksemme.

Ehkäise kuulovammoja
Joissakin kouluissa melutaso saattaa nousta yhtä korkeaksi kuin teollisuusympäristössä. Tämä heikentää työskentelyolosuhteita ja oppimiskykyä. Mitä pehmeämpi ja paksumpi lattianpäällyste on, sitä paremmin se vaimentaa melua. 3 mm paksuinen Ergoflex vaimentaa sisäympäristön äänentasoa. 
 
     
     
 
 
Lataa
> Ergoflex-tiedot
PDF 168 KB, 01.09.2010